Mutta missä on jazz?

Viimeksi julistamani "uuden alun" jälkeen on taas ehtinyt kulua melkein kaksi kuukautta ilman postauksia. Olen kompastunut pahemman kerran jokaiselle bloggarille tuttuun alkuinnostuksen hiipumiseen. Kuherruskuukaudet ovat auttamatta ohi, eikä uusia entryjä jaksa jatkuvasti miettiä. Tässä vaiheessa menestyvät ne, jotka puristavat ideoita väkisin ulos, vaikka kuinka olisi tärkeämpää tekemistä. Siihen pitäisi varmaan pyrkiä, sillä mikään ei ole säälittävämpää kuin heitteille jätetty keskenkasvuinen blogi.

Tällä kertaa on pakko kommentoida lyhyesti mutta äärimmäisen subjektiivisesti Pori Jazzin esiintyjäkiinnityksiä. Etukäteen hieman askarrutti, millaista festaria Tuomas Kallio ja kumppanit ovat kasaamassa, mutta eipä tarvinnut hirveästi pettyä. Lopputulos on tekijöidensä näköinen ja sisältää runsaasti kiinnostavia akteja. Toto ja Jeff Beck ovat ensi kesänä Suomessa konsertoivista isoista nimistä ylivoimaisesti kovimmat, ja "nuorisolta" saadaan sopivasti nyhdettyä lippurahat Tori Amosilla ja Massive Attackilla. Hatunnoston arvoista on myös väkevän comebackin tehneen Gil Scott-Heronin saaminen Poriin. Lisäksi mukana on retrosoulia muodikkaaksi tehnyt Sharon Jones & the Dap-Kings, jota en parin vuoden takaisella jazzvierailulla ehtinyt näkemään.

Äskeinen lista herättää kuitenkin tutun kysymyksen: missä jazz? Samaa ihmetellään joka vuosi, ja yleensä vastaus on "pienemmillä klubeilla". Tällä kertaa jazz-anti vaikuttaa kuitenkin heikoimmalta miesmuistiin. Onhan Café Jazzissa ja Suomalaisella klubilla joka ilta silkkaa jaskaa, ja runsaasti suomalaista, kuten uudet taustapirut lupailivatkin. Sen sijaan kansainvälinen rosteri vaikuttaa ohuelta ja potentiaaliset yllättäjät loistavat poissaolollaan. Kovat nimet ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Kyllä minulle Tomasz Stanko ja Lee Konitz kelpaavat, mutta trendi on huolestuttava. Tiedä sitten johtuuko heikko jazzpanostus järjestäjien tietoisesta valinnasta vai kiertueaikataulujen asettamista rajoituksista. Kyllä maailmalla ainakin isoja jazznimiä vielä liikkuu: North Sea Jazzissa pääsisi kuulemaan Herbie Hancockia, McCoy Tyneria ja John Scofieldia.

Kaikesta huolimatta Pori Jazz on jälleen kesän odotuslistani kärjessä. Festari on kasvattanut minusta uskollisen kannattajan ja tarjoaa vuodesta toiseen mahdollisuuden nähdä livenä legendoja, joita ei rock-tapahtumissa yhytä. Tänäkin suvena muset ja greendayt jäävät kakkoseksi, kun on mahdollista päästä kuulemaan, mitä Jeff Beckin kitara juttelee. Toivottavasti jotenkin tähän tyyliin: