Guaraldia ei valitettavasti löydy Youtubesta, joten joudumme tyytymään astetta nimekkäämmän Oscar Petersonin tulkintaan. Hieno rubato-fiilis silti tässäkin versiossa. Tämän diashow'n myötä toivotankin oikein letkeää joulua kaikille. Toivottavasti pukki tuo paljon levyjä!
keskiviikko 23. joulukuuta 2009
Joulun toivotukset!
Jaska Jokusen joulu on mielestäni eräs parhaista joulupiirretyistä. Erityisen ansiokkaan siitä tekevät taustalla soivat joululaulujen jazz-versiot, etenkin ihanan ilmava Oi kuusipuu. Tässä kuussa olen kuunnellut Vince Guaraldi Trion upeaa Tenavat-soundtrackia jatkuvasti, koska satuin löytämään sen Spotifysta. Vinkin tarjosi eräs brittipopista pitävä ystäväni. Miettikääpä sitä.
Guaraldia ei valitettavasti löydy Youtubesta, joten joudumme tyytymään astetta nimekkäämmän Oscar Petersonin tulkintaan. Hieno rubato-fiilis silti tässäkin versiossa. Tämän diashow'n myötä toivotankin oikein letkeää joulua kaikille. Toivottavasti pukki tuo paljon levyjä!
Guaraldia ei valitettavasti löydy Youtubesta, joten joudumme tyytymään astetta nimekkäämmän Oscar Petersonin tulkintaan. Hieno rubato-fiilis silti tässäkin versiossa. Tämän diashow'n myötä toivotankin oikein letkeää joulua kaikille. Toivottavasti pukki tuo paljon levyjä!
lauantai 12. joulukuuta 2009
Vain muusikoille?
Olen tällä hetkellä työssä, jossa saa kuunnella musiikkia. iPod on kuitenkin jäänyt päivittämättä viime aikoina, koska kotona kuuntelen Spotifyta. Blogin joulukuu painottuu siis vanhojen suosikkien esittelyyn, mutta onneksi niitä sentään riittää!
Eilen kuuntelin Steely Dania, laulaja/kosketinsoittaja Donald Fagenin ja kitaristi Walter Beckerin kuulua 70-luvun hifistelyprojektia, jota ei juuri studion ulkopuolella näkynyt. Bändi lopetti keikkailun parin levyn jälkeen, tekaisi vielä muutaman huippukiekon ja lähti tosissaan tien päälle vasta uuden vuosituhannen puolella.
Steely Dan kuuluu samaan "muusikoilta muusikoille" -osastoon kuin esimerkiksi Toto. Kyseessä on siis loistavaa poprockia tekevä, maailman ykköskorin sessiomuusikoista koostuva porukka, jota alan harrastajien on yksinkertaisesti pakko diggailla. Tämä aiheuttaa usein vastareaktioita tietyissä piireissä, joille musiikillisella ammattimaisuudella ei ole niin positiivista kaikua. Hienoisen kyseenalaista on myös se, että Steely Dania täytyisi ehkä kuunnella parin tonnin hifi-vehkeillä, jotta päiväkausia viilatut kitarasoundit pääsisivät parhaiten oikeuksiinsa.
Skeptikoille on aina vaikea väittää vastaan, mutta heitä voi yrittää ohjailla ulkomusiikillisuuden parista tärkeämpien asioiden äärelle. Faktahan nimittäin on, että Steely Danin musiikki on helvetin hyvää. Tuotannon raamit on otettu perinteistä bluesrockista, mutta miedot jazz-mausteet, hassut soinnut, hävyttömän toimivat sävellykset ja tekijäkaksikon armoton perfektionismi studiossa tekevät projektista täysin uniikin tapauksen.
Kid Charlemagne on luultavasti Steely Danin parhaita biisejä. Sävellys tarttuu, soittajat kutovat todella stimuloivaa komppia (Huom. esim. kitara kakkoselle ja neloselle!) ja taustalaulut ynnä puhaltimetkin hyppäävät esiin sopivan härskisti. Kaiken hyvän lisäksi biisin kitarasoolo on vakiokamaa kaikkien aikojen kovimpia sooloja listatessa. Itse asiassa soolopaikkoja on kaksi, mutta ehkä ne lasketaan yhteen listoja laadittaessa. Tälläkin videolla Jon Heringtonin vetämät soolot kuulostavat hiton hyviltä, vaikka eivät albumiversiota täysin noudatakaan.
Lienee sanomattakin selvää, että Steely Danin esiintyminen Pori Jazzissa 2007 kuuluu kovimpien koskaan näkemieni keikkojen joukkoon. Niin jäätävää groovea ja osaamisen tasoa ei pääse usein todistamaan. Tutustukaa ihmeessä.
Eilen kuuntelin Steely Dania, laulaja/kosketinsoittaja Donald Fagenin ja kitaristi Walter Beckerin kuulua 70-luvun hifistelyprojektia, jota ei juuri studion ulkopuolella näkynyt. Bändi lopetti keikkailun parin levyn jälkeen, tekaisi vielä muutaman huippukiekon ja lähti tosissaan tien päälle vasta uuden vuosituhannen puolella.
Steely Dan kuuluu samaan "muusikoilta muusikoille" -osastoon kuin esimerkiksi Toto. Kyseessä on siis loistavaa poprockia tekevä, maailman ykköskorin sessiomuusikoista koostuva porukka, jota alan harrastajien on yksinkertaisesti pakko diggailla. Tämä aiheuttaa usein vastareaktioita tietyissä piireissä, joille musiikillisella ammattimaisuudella ei ole niin positiivista kaikua. Hienoisen kyseenalaista on myös se, että Steely Dania täytyisi ehkä kuunnella parin tonnin hifi-vehkeillä, jotta päiväkausia viilatut kitarasoundit pääsisivät parhaiten oikeuksiinsa.
Skeptikoille on aina vaikea väittää vastaan, mutta heitä voi yrittää ohjailla ulkomusiikillisuuden parista tärkeämpien asioiden äärelle. Faktahan nimittäin on, että Steely Danin musiikki on helvetin hyvää. Tuotannon raamit on otettu perinteistä bluesrockista, mutta miedot jazz-mausteet, hassut soinnut, hävyttömän toimivat sävellykset ja tekijäkaksikon armoton perfektionismi studiossa tekevät projektista täysin uniikin tapauksen.
Kid Charlemagne on luultavasti Steely Danin parhaita biisejä. Sävellys tarttuu, soittajat kutovat todella stimuloivaa komppia (Huom. esim. kitara kakkoselle ja neloselle!) ja taustalaulut ynnä puhaltimetkin hyppäävät esiin sopivan härskisti. Kaiken hyvän lisäksi biisin kitarasoolo on vakiokamaa kaikkien aikojen kovimpia sooloja listatessa. Itse asiassa soolopaikkoja on kaksi, mutta ehkä ne lasketaan yhteen listoja laadittaessa. Tälläkin videolla Jon Heringtonin vetämät soolot kuulostavat hiton hyviltä, vaikka eivät albumiversiota täysin noudatakaan.
Lienee sanomattakin selvää, että Steely Danin esiintyminen Pori Jazzissa 2007 kuuluu kovimpien koskaan näkemieni keikkojen joukkoon. Niin jäätävää groovea ja osaamisen tasoa ei pääse usein todistamaan. Tutustukaa ihmeessä.
lauantai 5. joulukuuta 2009
Progressive = Good
Olen puhunut tässä blogissa hämmentävän vähän progesta siihen nähden, miten paljon sitä on vuosien saatossa tullut kuunneltua. Nyt laiminlyöntiä täytyy vähän paikkailla, kun satuin eilen pitkästä aikaa kuuntelemaan Spock's Beardin tuoreinta albumia.
Spock's Beardhan on pahamaineinen ysäriprogebändi. Ei aivan yhtä julmaa metallitilutusta kuin Dream Theater (joka kyllä sekin on edelleen loistoyhtye), mutta kuuluu kuitenkin jossain määrin samaan kaveriporukkaan. Eräänlainen vedenjakaja Beardin uralla oli laulaja/kosketinsoittaja Neal Morsen lähtö vuonna 2002. Bändi sai kasattua sen jälkeen rivinsä kunnialla ja tämä uusin, vuonna 2006 julkaistu lätty kuuluu ehkä hieman yllättäen porukan parhaimmistoon.
On a Perfect Day on Spock's Beard -levyn avausbiisi ja iskee välittömästi murealla riffillään. Harmi, että tämä on ainoa Youtubesta löytyvä hyvälaatuinen livepätkä, koska oikeasti biisi on levyn kehnoimpia. Puolivälissä on aivan liikaa löysää sooloilua ja maalailua. Samalta kiekolta löytyy monta kompaktimpaa ja paremmin sävellettyä rehellistä rock- ja pop-vetoa. No, riffi on kuitenkin upea ja laulumelodiakin toimii. Loppupuolella on myös erittäin makeaa variointia ja paisutusta. Kannattaa katsoa läpi, jos proge ei pelota.
Spock's Beardhan on pahamaineinen ysäriprogebändi. Ei aivan yhtä julmaa metallitilutusta kuin Dream Theater (joka kyllä sekin on edelleen loistoyhtye), mutta kuuluu kuitenkin jossain määrin samaan kaveriporukkaan. Eräänlainen vedenjakaja Beardin uralla oli laulaja/kosketinsoittaja Neal Morsen lähtö vuonna 2002. Bändi sai kasattua sen jälkeen rivinsä kunnialla ja tämä uusin, vuonna 2006 julkaistu lätty kuuluu ehkä hieman yllättäen porukan parhaimmistoon.
On a Perfect Day on Spock's Beard -levyn avausbiisi ja iskee välittömästi murealla riffillään. Harmi, että tämä on ainoa Youtubesta löytyvä hyvälaatuinen livepätkä, koska oikeasti biisi on levyn kehnoimpia. Puolivälissä on aivan liikaa löysää sooloilua ja maalailua. Samalta kiekolta löytyy monta kompaktimpaa ja paremmin sävellettyä rehellistä rock- ja pop-vetoa. No, riffi on kuitenkin upea ja laulumelodiakin toimii. Loppupuolella on myös erittäin makeaa variointia ja paisutusta. Kannattaa katsoa läpi, jos proge ei pelota.
perjantai 4. joulukuuta 2009
Yksi monessa liemessä marinoitu fonisti, kiitos!
Tökkäänpä tänne heti toisen pätkän funkahtavaa jazzia. Tällä videolla seikkaileva Maceo Parker kuuluu legendaaristen saksofonistien joukkoon. Kaveri on soittanut pitkään esimerkiksi James Brownin bändissä, mutta soolotuotantokin on hyvää ja laajaa. Jos tästä biisistä pitää taas nostaa jotain yksityiskohtia esiin, niin taidan mainita rumpalin, joka soittaa erästä suosikkikomppiani, kuudestoistaosia haikkaan yhdellä kädellä. Käsien määrällä on todellakin väliä, sillä tällä tavoin touhu groovaa ihan eri tavalla kuin vuorokäsin vedetyssä diskokompissa. Parkerin upean kirkas fonisoundi ansainnee myös noston.
Sitten taas pieni triviaosuus: tiedättekö mitä yhteistä on Maceo Parkerilla ja eilisen videon Brecker-veljeksillä? Varmasti paljon muutakin, mutta ainakin kaikki kolme soittivat George Clintonin Parliamentissa levyillä Mothership Connection ja Clones of Dr. Funkenstein. Pienetkö piirit?
Sitten taas pieni triviaosuus: tiedättekö mitä yhteistä on Maceo Parkerilla ja eilisen videon Brecker-veljeksillä? Varmasti paljon muutakin, mutta ainakin kaikki kolme soittivat George Clintonin Parliamentissa levyillä Mothership Connection ja Clones of Dr. Funkenstein. Pienetkö piirit?
torstai 3. joulukuuta 2009
Fuusiota ysärisoundeilla
Tekee taas pitkästä aikaa mieli postailla videoita, ja mikäpä sopisi näin joulukuun alkuun paremmin kuin kesäinen jatsimeininki. Brecker Brothers on ehdottomia suosikkejani jazzfunk-osastolta, ja näitä pätkiä riittäisi enemmänkin jaettavaksi.
Sponge on ihan ok biisi, mutta Barry Finnertyn skebasooloilu tekee tästä versiosta erityisen kovan. Huomaako muuten kukaan muu, että pitkät äänet, joita mies vetää teemaan, kuulostavat aivan Mike Oldfieldin lurittelulta Pekka Pohjolan Keesojen lehto -levyllä? Harmi vain, että tämä biisi on sävelletty aiemmin.
Mutta unohdetaan nippelitieto ja naureskellaan mieluummin Randy Breckerin (trumpetisti) efektipelleilylle ja videon ohjaajalle, joka keskittyy loppupuolella vesiurheiluun musiikin sijasta. Voi sitä 90-lukua!
Sponge on ihan ok biisi, mutta Barry Finnertyn skebasooloilu tekee tästä versiosta erityisen kovan. Huomaako muuten kukaan muu, että pitkät äänet, joita mies vetää teemaan, kuulostavat aivan Mike Oldfieldin lurittelulta Pekka Pohjolan Keesojen lehto -levyllä? Harmi vain, että tämä biisi on sävelletty aiemmin.
Mutta unohdetaan nippelitieto ja naureskellaan mieluummin Randy Breckerin (trumpetisti) efektipelleilylle ja videon ohjaajalle, joka keskittyy loppupuolella vesiurheiluun musiikin sijasta. Voi sitä 90-lukua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
