Lykätäänpä perään vielä musiikkinäyte, joita minulla on ollut tapana käyttää argumenttieni havainnollistamiseksi. Oheinen Pamela-biisi kuultiin Porissakin, ja se on oiva esimerkki Toton lyömättömästä groovesta.
Voisin käyttää jälleen reilusti palstatilaa eritelläkseni, mitkä fillit ja jännistä paikoista löytyvät korostetut iskut ovat erityisen maukkaita. Se tuskin kiinnostaa ketään, joten tyydyn tekemään muutaman yleisemmän huomion. Meillähän on tässä popbiisi, joka ei sävellyksellisesti tarjoile mitään kummallista; vain hyvät melodiat, jotka vievät mukanaan. Hommaa vauhdittaa Toton usein käyttämä kolmimuunteinen komppi sekä basistin suuri rooli säkeistön säestyksessä. Kitara ja koskettimet lähinnä maustavat bassovetoista menoa. Simon Phillips rummuissa esittää aika makeaa takapotkumeininkiä haikalla, mikä tuo heti lisäarvoa biisille. Säkeistön groove paljastaa auttamatta omat musiikilliset mieltymykseni: jos bassolle annetaan kitaran alle hautautuvan pohjasävelautomaatin pestiä enemmän tilaa, muuttuu touhu heti kiinnostavammaksi.
Kertsi on sitten paljon suoraviivaisempi: basso alkaa paukuttaa neljäsosia ja pääosa annetaan komealle laulumelodialle. Ehkä äitelää stadionkamaa, mutta kuulostaa vain niin syntisen hyvältä.
Sooloista ja lopun free-häröilystä ei edes kannata kirjoittaa sen enempää. Menee muuten liiaksi kikkailuksi. Lopputulos kuitenkin on, että meikäläinen diggaa kybällä, ja tahtoisi ihan mahdottomasti kuulla syitä ajatella toisin. Mielellään sellaisia, jotka liittyvät lähinnä musiikkiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti