Ihmisiä ovat metallimiehetkin

Mistä tiedät, että Lars Ulrich on ovesi takana?
-Hän kiilaa koputtaessaan.

Tanskalaisten rumpalien teemapäivät jatkuvat. Vain viikko Stefan Pasborgin jälkeen Poriin saapui huomattavasti nimekkäämpi mutta myös suurpiirteisempi patteristi, Lars Ulrich. Mukana seurasi nostalgianhuuruisia muistoja teinivuosilta.

Metallica on erikoislaatuinen yhtye, muutenkin kuin valtavan suosionsa kannalta. Sen jäsenten soittotaidot nimittäin kyseenalaistetaan ankarammin kuin minkään muun vakiintuneen maailmantähden. Kirk Hammetin töpeksintä sooloissa ja Lars Ulrichin yleishutilointi ovat aina erityisessä syynissä. Ja usein täysin oikeutetusti. Onhan se hieman kummallista, että maailman suurimman metalliyhtyeen soolokitaristi tekee helppoja näppäilyvirheitä ja rumpali kiirehtii filleissä eikä pysty edes säilyttämään tempoa kompin vaihtuessa.

Soittopuolen epätarkkuus on nostettu esiin lähes jokaisessa Sonisphere-keikan arvostelussa. Heti seuraavassa lauseessa muistetaan kuitenkin mainita, että kokonaisuutena Metallican keikka potki helkkarin kovaa. Toisinajattelija sisälläni protestoi, mutta joudun olemaan täysin samaa mieltä muiden arvostelijoiden kanssa: Metallica oli mieletön elämys, jälleen kerran.

Lahjattomat sählääjät eivät yleensä myy 100 miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti. Metallica häviää monelle yhtyeelle livetiukkuudessa, mutta se sovittaa saman tien syntinsä lavakarismallaan ja biisimateriaalin ylittämättömällä laadulla. Blackenedin, Batteryn ja Master of Puppetsin vimmaiset thrash-riffit eivät ole menettäneet tehoaan vuosien saatossa. Paikoin progressiivisiksikin yltyvät kappalerakenteet ovat niin ikään palkitsevaa kuunneltavaa. Fade to Blackin soolon alkutahdit kuuluvat musiikin historian merkkihetkiin. Näitä biisejä diggailtiin varmaan aikoinaan siksi, että niin tekivät kaikki, mutta ne myös nostivat ihokarvat pystyyn.

Metallica esiintyi myös Porissa kylmien väreiden arvoisesti. James Hetfield on harmaantunut, mutta taitaa edelleen downpickingin ja yleisön huudatuksen. Kirjurinluodolla 60 000 henkeä vastasi kiitettävästi. Vaikka onkin hieman surullista kuulla, kuinka Lars Ulrich huitoo tärkeät iskut aivan pihalla timestä, on miehen riehumista hauska seurata. Ulrich on fiiliskannuttajien aatelia ja ihailtavan innokas fillaaja. Hänen tavaramerkkinsä, half tempo -kompit, tomimyrkytykset ja crashien hakkaaminen kakkoselle ja neloselle erottuvat kauas. Ilman niitä ja Kirk Hammetin hapuilevia wah-sooloja Metallica ei olisi Metallica. Se on varmaan sitä inhimillisyyttä ja aitoutta, jota monet kaipaavat teknisyyden tilalle. Minä olin ainakin täysin myyty, vaikka aktiiviset Metallica-vuodet ovatkin jo takanapäin.