Jazzissa jos missä biisit elävät omaa elämäänsä. Myös Olli Ahvenlahti antoi The Poetin uustulkinnassa yhtyeelleen yllin kyllin tilaa. Välillä alkoi näkyä jopa mammuttitaudin oireita biisien venyessä yli kymmenminuuttisiksi. Sisäistä dynamiikkaa oli kiitettävästi, mutta ei sooloja tarvitsisi silti aivan niin avokätisesti jaella. Sen sijaan Ahvenlahti olisi voinut ulvottaa Rhodesia vähän rohkeammin. Keikka toimi kuitenkin vauhtiin päästyään erinomaisesti ja parivaljakko Timo Hirvonen-Jussi Lehtonen esitti armottominta komppausta miesmuistiin. Varsinkin Grandma’s Rocking Chair sai arvoisensa käsittelyn; herraisä mikä etenemisen energia. Siinä oli muiden taas hyvä paisutella niitä sooloja.
Tiistaina palattiin hiukan lisää ajassa taaksepäin, kun Verneri Pohjolan ja Joonas Riipan kvartetti soitti Christian Schwindtin levyn For Friends and Relatives. Suomessa tehtiin nähtävästi jo vuonna -65 maailmanluokan free jazzia. En ollut koskaan kuullut kiekkoa, joten materiaalin kokeilevuus tuli hieman puskista. Poljento oli huomattavan orgaaninen ja kelluva – täydellinen vastakohta Ahvenlahden ja kumppanien sähköiselle suoruudelle. Slovareissa fiilis meni jo niin eteeriseksi, että teltta alkoi tuntua liian avaralta. Sellainen tunnelmointi kuuluisi yön pimeisiin tunteihin ja mahdollisimman savuiselle klubille.
Kahden keikan mittainen kurkistus Suomi-Jazzin historiaan sai kaipaamaan lisää samanlaisia kokonaisuuksia. Olisikohan mbarilla rahkeita järkätä tuollaisia keikkoja pääkallonpaikalla lasipalatsissa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti