Rauman jazzyhdistys JazzR on kuin varkain pannut pystyyn korkeatasoisen jazzfestivaalin. Rauma Summer Jazziin oli tänäkin vuonna haalittu vakuuttava joukko kotimaisen rytmimusiikin kärkinimiä. Jopa yleisö oli löytänyt tapahtuman aiempia vuosia runsaslukuisempana. Menestykseen siivitti paitsi loistava musiikki, myös ganalin partailla helottanut hellepäivän aurinko.
Perjantain kattaukseen kuuluivat muun muassa Sami Pitkämö & UMO sekä Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan showband, joista olen tainnut vaahdota aiemminkin.
Pitkämön poppoo sopi erinomaisesti kaunistamaan jo valmiiksi upeaa päivää. Kesäisesti keinuvat herkkubiisit ”Kun kerran suudeltiin” ja ”Tytöt” olivat kuin tilanteeseen räätälöityjä. UMO ei tarjonnut yllätyksiä, mutta eipä noin suuri orkesteri voikaan ihan joka keikalle sorvata sovituksia uuteen uskoon. Spesiaalimpaa kamaa kuultiin sitten parissa Pitkämön ja Lenni-Kalle Taipaleen duetossa.
Varuspoikien show-orkesteri esiintyi perjantai-illan viimeisenä, ja pisti vähintään yhtä kovat kekkerit pystyyn kuin Provinssissa. Tällä kertaa ei ollut Veetiä solistina, joten biisilistaa oli viety rockista popin ja funkin suuntaan. Tower of Powerit, Earth Wind & Firet ja Katy Perryt saivat penkeillä viihtyneen yleisön jopa lavan eteen joraamaan. Pakko oli itsekin liikahtaa.
Keikan perusteella päätin jakaa kaikkien aikojen gonan palkinnon. Jo Provinssissa kamerani tähtäimeen joutunut kitaristi Atte-Veikko Kemppainen ansaitsi kunnianosoituksen erinomaisella perseilyllään, gonalaseilla ja gonakitaralla. Palkintopullo luovutetaan tilaisuuden tullen.
Perintöprinsseiksi tässä kisassa nousivat UMOn ja Showbandin rumpalit, joille käsite ”yhdenmukainen varustus” ei selvästikään ole tuttu. Lahtelaisten kannuttaja soitti särmästi lenkkarit jalassa, kun taas Markus Ketola oli jättänyt jopa suorat housut ja kauluspaidan kaappiin ja pisteli menemään T-paidassa ja Adidaksen shortseissa. Virkaintoisempi alijohtaja antaisi runtua oikein isän kädestä!
Mutta inttivitsit sikseen. Illan kovin nimi löytyi UMOn ja maanpuolustajien välistä. Suomisoulin tuorein toivo Osmo Ikonen oli nimittäin tuonut Raumalle harvinaisen tiukan kombon. Kompista vastasivat Tuomonkin bändissä yhdessä soittaneet Mikko Kaakkuriniemi ja Heikki Laine. Ilokseni kaverit olivat kadottaneet kaiken häveliäisyyden jonnekin ja etenkin Laineen bassottelu oli suorastaan virtuoottisen groovaavaa. Mies meni yhdessä välissä pitkän pätkän peukutellen, eikä touhu tuntunut tippaakaan mauttomalta. Ihailtavaa muusikkorohkeutta, pakko myöntää.
Osmo Ikosen biisit ovat levyllä ehkä vähän tylsäksi tuotettuja, mutta luontevuutta ja soittamisen iloa huokunut keikka teki minusta välittömästi fanin. Isot ja vetävät pop-biisit toimivat niin paljon paremmin, kun bändi veivaa funkkia taustalla. Puhumattakaan soulin ja hiphopin puolelle menevästä tavarasta, joka Ikoselta niin ikään taittuu. On se levykin varmaan nyt ostettava, vaikka ei peukkubassoa sisälläkään.
Rauma Summer Jazz jatkui vielä lauantaina mm. Sami Saaren ja Timo Lassyn voimin, mutta itse en enää tuolloin paikalle päässyt. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa ensi vuoteen. Raumalaisten jazzit ovat ehdottomasti lunastaneet paikkansa kesän festarien joukossa ja toimivat oivana alkupalana isommille kinkereille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti