Rokkia provinssissa 1/2

Tämän kesän Provinssirock ei vaikuttanut etukäteen erityisen kiinnostavalta. Tutut indiesuosikit ja kotimaiset suuruudet jylläsivät esiintyjälistalla. Erinäisten sattumien kautta päädyin kuitenkin Törnävänsaarelle kahdeksi päiväksi, ja löytyihän niitä kovia keikkojakin suht’ vaivatta ja monessa eri genressä. Siispä on festariraportin paikka – vähintään kahdessa näytöksessä.

Turvallista lähimusiikkia

Päälavan puolella kinkerit polkaisi käyntiin Von Hertzen Brothers suureellisella progerockillaan. Bändi täytti avaran tilan esimerkillisesti, vaikka keikka hivenen yllätyksetön olikin. Veljekset tehtailivat komeaa äänivallia ja Mikko Kaakkuriniemi piti paketin kasassa huimalla rumpuvyörytyksellään. Toiminta kuulosti loppujen lopuksi aika samalta kuin levyilläkin.

Harmi vain, että ylettömästi paisuvat biisit aiheuttavat lievää kuunteluväsymystä kaltaisessani kevyemmän progen ystävässä. Edes Let Thy Will Be Donen kuningasriffi ei auta jaksamaan aivan koko iltaa. Von Hertzeneitä on silti aina mukava mennä kuulemaan, vaikka pelkästään aatteen vuoksi. Nykymaailmassa ei ole ihan helppo saada levyjä myydyksi progella ja psykedelialla. 30 vuotta sitten pojat olisivat vetäneet kevyesti stadioneja täyteen, nyt kotimaan isoilla festareilla soittaminen on jo melko hyvä saavutus. Pisteet siitä, vaikka vanhat pop-meriitit ovatkin auttaneet uralla eteenpäin.

Myös suomirockin pahan akseli osoitti voimansa Provinssirockissa. Pari vuotta sitten comebackin tehnyt ja uutta levyä työstävä Kolmas Nainen veti mukavasti väkeä X-Stagen suojiin perjantain jo vaihduttua lauantaiksi. Kansa tahtoi kuulla rakkaat radiohittinsä ja ne Pauli Hanhiniemi yhtyeineen myös esitti. Eikä lainkaan kehnommin, I might add.

Kolmannen naisen sävellyksissä ei ole Eppu Normaalin hienostunutta oivaltavuutta tai Popedan rock-asennetta, mutta jokin bändin keskitietä tallaavassa, folkahtavassa aikuisrockissa uppoaa jopa allekirjoittaneeseen. Oma osansa suosiossa on eittämättä Pauli Hanhiniemen tarinankertojan lahjoilla. Nyt ne näkyivät biisien lisäksi välispiikeissä; anekdootti pirusta ja töysäläisestä taksikuskista oli hyvä syy tuoda haitari lavalle. Ei Kolmas nainen aivan suomirockin kermaa ole, mutta kyllä porukkaa silti ilokseen kuuntelee. Nostalgialisän avulla voi helposti ratsastaa ajoittaisen sävellyksellisen tasapaksuuden yli.

Heviä hevikansalle

Perjantailta odotin eniten pennsylvanialaisen metallipumpun August Burns Redin esiintymistä. Kristillisenä metallina markkinoitava porukka veivaa melkoisen maukasta metalcorea vienolla progeviballa. Kuin Killswitch Engage nyrjähtäneemmillä sävelasteikoilla ja ilman poppikertsejä, voisi joku sanoa. Joka tapauksessa sopivan melodista minun makuuni.

Ryminä olikin Rumba-teltassa kova ja lavan edessä pyöri luultavasti festarien suurin moshpit. Fiilis oli katossa, mutta ala-arvoinen miksaus rampauti keikan tehokkaasti. Kitarat hautautuivat täysin tuplabasarien jytkeen alle. Ei tee hyvää bändille, jonka ominta juttua ovat nimenomaan kitaramelodiat ja eksoottiset riffit. Yritin kuitenkin nauttia tiukasta soitannasta ja vääjäämättä saapuvista breakdown-osista. August Burns Red ei ehkä harrasta sitä kaikkein omaperäisintä metallia, mutta bändin tuotannosta on vaikea löytää heikkoja lenkkejä. Tasaisen varmaa, päähän potkivaa tykitystä. Ehkä joskus vielä paremmin miksattuna.

Matkalla festarialueelta ulos törmäsin Children of Bodomin vetoon päälavalla. Esitys naulitsi minut vielä kolmeksi vartiksi, vaikka Bodom ei ollut kuulunut alkuperäisiin suunnitelmiin. Menevä ja melodinen black metal kolahti pitkän tauon jälkeen yllättävän kovaa. Bändi oli liikkeellä sopivan ylimielisellä asenteella ja näytti esiintymisvarmuudellaan, että siihen on hiukan aihettakin. Komppi kulki ja soolotulitus oli hurjaa. Etenkin Alexi Laihon ja Janne Wirmanin unisonotiluttelut nostivat suupieliä urakalla. Suurin osa biiseistä oli tuoreempaa materiaalia, ja soundi oli selvästi mennyt jenkkilän uuden metallin suuntaan. Näin tiukka esitys pakottaa melkein kuuntelemaan CoBin viimeisimmät levyt, vaikka luulin jättäneeni bändin taakseni jo vuosia sitten.

Seuraavassa osassa sitten lauantain kattauksen kimppuun. Malttakaa!