Kaappini luurangot

Olen jo aika monesti joutunut aloittamaan entryn anteeksipyytelevään sävyyn.
"Tätäkään ei oikeastaan saisi diggailla, mutta yrittäkääpä nyt kuitenkin ymmärtää". Kuulostaako tutulta?

Sen sijaan, että jatkaisin pimeän puoleni valottamista tipoittain, kippaankin nyt koko törkylaarin pohjiaan myöten eteenne - avoimuuden ja läpinäkyvyyden hengessä. Siinä olisi esimerkkiä jopa maamme poliittiselle eliitille. Itse en kylläkään edes teeskentele katuvani musiikillisia nuoruudenhairahduksiani. Nautin edelleen kaikista seuraavaksi lueteltavista tyyleistä, kunhan itse musiikki vain on hyvää.

Valtavirtapop

Popista olen kirjoittanut jo aika paljon, eikä ole oikeastaan edes virallisesti väärin rakastaa hyviä radiohittejä. Jotenkin silti aina kainostelee myöntää, että Madonna, Robbie Williams ja Spice Girls ovat oikeasti ihan jees. Kaikkihan näistä pitävät - ja ovat aina pitäneet. Se kuuluu ihmisluontoon! Sitä paitsi pop-säveltäminen on hieno taiteenlaji ja täydellisen hitin metsästys aina yhtä jännittävää.

Dance / Trance

Kultaisella ysärillä eurodance oli kova juttu. Ja on sitä vieläkin, ainakin läpällä bileissä. Kyllä Aikakone, E-Type, Scooter ja kumppanit toimivat muutenkin, mutta eivät kyllä rehellisyyden nimissä kovin monen biisin ajan. Todellinen överi-trance onkin sitten jo aivan eri juttu!

Pop-punk / "Skeittipunk"

Oikean punkin kuuntelu olisi äärimmäisen katu-uskottavaa, mutta minäpä olen viehtynyt enemmän sen kevytversioon, jota joskus leikkisästi skeittipunkiksi kutsutaan. 90-luvulla Green Day, Offspring ja astetta aidompi Rancid rynnivät myös allekirjoittaneen nuoreen ja herkkään tajuntaan. Näiden jälkeen tuli vielä Blink 182:n tapaisia yrittäjiä, ja meno muuttui vieläkin hulppeammaksi. Good Charlotte, Paramore ja Avril Lavigne ovat jo lähes puhdasta poppia, mutta putoavat siitä huolimatta. Kaikkia näitä kuunnellessa voin nähdä sieluni silmin amerikkalaisen High Schoolin cheerleader-harjoitukset ja muut teini-ihanuudet.

Stadionrock / "Aikuisrock"

Tämäkään rikos ei ole järin raskauttava, sillä kukapa nyt ei U2:sta tykkäisi? Minusta 80-luku oli kuitenkin kokonaisuudessaan loistava vuosikymmen. Dire Straits, Genesis, Toto, Sting, Bruce... Täytyykö tätä nyt edes perustella sen enempää? Parhautta jok'ikinen.

Suomirock

Sekin on varmaan jo käynyt aika selväksi, että pidän kotimaisesta junttirockista. Sitäkin tuli tenavana kuunneltua. Nostalgian ja kotiseutuylpeyden vuoksi täytyy edelleen kannustaa Yötä ja Dingoa, mutta vasta varttuneemmalla iällä olen huomannut esimerkiksi Eppu Normaalin aidon erinomaisuuden. Pantsen ja Martin pumppu on parasta suomalaista kitarapoppia, eikä vertaaminen Dire Straitsiin ole lainkaan kaukaa haettua. Pidän minä kyllä Popedan pöhköstä äijäilystäkin. Ismo Alankohan onkin sitten jo sallittua kaikille.

Hard Rock / Heavy Metal

Joskus yläasteella huomasin, että rankka särökitara ja tarttuvat riffit kuulostavat perkeleen maukkailta. Aloin kuunnella metallimusiikin klassikoita. Deep Purple, Ozzy Osbourne ja Judas Priest tulivat hyvin tutuiksi. Pitkätukat iskevät edelleen: Iron Maiden on eräs kaikkien aikojen kovimmista ja omaperäisimmistä yhtyeistä genreen katsomatta. 80-luvun pop-vaikutteinen sukkahousuhevi - Van Halen, Mötley Crüe, Bon Jovi - taas ehdotonta bilemusaa.

Death Metal, Folk Metal, Metalcore

Perinteisestä hevistä oli helppo siirtyä alagenreihin. Children of Bodomin, Ensiferumin ja Finntrollin astetta raaempi meno ja mielenkiintoiset melodiakulut upposivat nopeasti. Tänäkin päivänä parasta heviä on kuitenkin In Flamesin ja Soilworkin Göteborg-metalli, sekä Killswitch Engagen ja kumppaneiden Metalcore. Ja eivätkös ne poppikytkökset taas perhana puske pintaan!

Progressiivinen rock

Lukioikään tullessa hevitie alkoi olla kuljettu loppuun, ja tiedostava nuori kaipasi lisää virikkeitä. Siitä sitten luontevasti, Wigwamin loistavan keikan innoittamana, 70-luvun häröilyjen pariin. En kyllä vieläkään täysin ymmärrä, miksi niin uniikkeja ideoita ja groovaavaa kamaa tuottaneelle aikakaudelle kuuluu naureskella. In the Court of the Crimson King ja Close to the Edge kuuluvat kaikkien aikojen onnistuneimpien pitkäsoittojen kastiin ja unohdettuja helmiä löytyy loputtomasti. Kuunnelkaa vaikka Camelin alkupään tuotantoa, jos hyvät sävellykset kiinnostavat.

Fuusio / Jazzrock

Jazzin ja rockin liitto alkaa kiinnostaa varmasti jokaista progeilun ystävää jossain vaiheessa. Mahavishnu Orchestra, Return to Forever ja Weather Report ovat pyörineet meikäläisenkin soittimessa taajaan. Viimeksimainittu olisi kai vielä ok ilman Jaco Pastoriusta. Mutta kun se tiluttelu kuulostaa monesti niin samperin hyvältä!

Tämähän alkaa näyttää siltä, että ainoita sallittuja genrejä ovat Jazz / Soul / Funk, Alternative / Indie ja Electro / House. Huolestuttavaa!

Enää täytyy keksiä, mistä löytyy tämä pelätty yleinen mielipide, jota vastaan käyn jatkuvaa varjonyrkkeilyäni.